1.6.2017 FJK – TP-49 4-0 (1-0) – Edustusjoukkue palasi voitolla sarjakärkeen

/ Samu Liski

FJK otti vakuuttavan 4-0-voiton.

Otteluraportti: FJK – TP-49 4-0 (1-0)

FJK:n edustusjoukkue otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa Tampereen Nelosessa, kun TP-49 kaatui lukemin 4-0. Kyseessä oli FJK:n kauden ensimmäinen ottelu Lamminrannan urheilukentällä, joten paluu kotinurmelle sujui voitokkaissa merkeissä.

Ottelu eteni alusta lähtien kotijoukkueen hallinnassa. FJK onnistui luomaan tasaiseen tahtiin hyviä hyökkäyksiä. Ne johtivat myös useisiin vaarallisiin maalintekopaikkoihin, mutta FJK:n osumatarkkuus ei ollut vielä avausjaksolla tarvittavalla tasolla.

Kertaalleen pallo saatiin kuitenkin maaliin asti. Janne Eerikäinen pääsi 12. minuutilla katkaisemaan TP-49:n topparin syötön laitapuolustajalle. Eerikäinen tarjoili vasemmalla jalallaan pallon maalille ja Ivo Dankov puski pallon maalivahdin yli takakulmaan.

Myös vierailla oli tilaisuutensa maalintekoon, mutta FJK-maalia vartioinut Christoffer Enckelman esitti varmoja otteita ja piti maalinsa koskemattomana. Kolmessa kotiottelussa FJK:n verkkoon ei ole tehty vielä maaliakaan. Tauolle lähdettiin siis forssalaisten 1-0-johdossa.

Toisella jaksolla pelin luonne säilyi samanlaisena. FJK vyörytti hyökkäyksiään ja jälkimmäisellä puoliajalla kotijoukkueelta löytyi tehoja myös niiden päättämiseen. FJK tuplasi johtonsa 52. peliminuutilla, kun Eerikäinen puski Manu Kuisman keskityksen aivan riman alle.

Kolmas osuma syntyi reilut viisitoista minuuttia myöhemmin, kun Jarno Hankaniemi antoi vapaapotkun forssalaisten omalta kenttäpuoliskolta. Eerikäinen ja Jere Rauhansalo onnistuivat pelaamaan vastustajan pelaajat ulos tilanteesta ja Dankov pääsi karkaamaan. Hyökkääjä laukoi pallon takakulmaan ja vei FJK:n jo 3-0-johtoon.

FJK:n neljäs maali nähtiin 77. peliminuutilla. Dankovia rikottiin rangaistuspotkun arvoisesti ja hän asettui itse pallon taakse. Dankov laukoi pallon maaliin ja täydensi samalla hattutemppunsa. Osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten FJK piti sarjapisteet Forssassa lukemin 4-0.

Hyvä koko joukkueen peliesitys

FJK:n päävalmentaja Miika Murtolahti oli tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen. Hänen mukaansa peli eteni alusta lähtien suunnitelmien mukaisesti.

 - Teimme neljä maalia ja oma päämme pysyi puhtaana. Ottelu oli oikeastaan alusta loppuun ihan hyvin hallussamme lukuun ottamatta pieniä notkahduksia. ”Toffa” oli tosin maalillamme mies paikallaan aina silloin, kun vastustaja sai jotain hämmennystä aikaiseksi, Murtolahti totesi.

 - Meillä oli mahdollisuudet hakata jo ensimmäisellä jaksolla tarvittavat lukemat tiskiin, mutta viimeistelystä puuttui tarvittava terävyys ja rauhallisuus. Toisaalta se lisäsi samalla uskoa toiselle jaksolle, että kyllä me tämän hoidamme.

Murtolahden mukaan FJK:n riveistä löytyi torstai-iltana onnistujia laajalla rintamalla. Vakuuttavalla esityksellä irronneesta 4-0-voitosta huolimatta Murtolahti vakuutti, että FJK:lla on yhä varaa parantaa suorituksiaan.

 - Pelissä oli yksilötasolla monta onnistujaa, kuten esimerkiksi hyvän ja varman pelin pelanneet Toffa ja Kuisma Ryödi sekä moni muu. Tämä oli tyylikäs koko joukkueen peli, mutta monelle osa-alueella jäi vielä myös paljon parannettavaa, Murtolahti sanoi.

FJK:n pelit Tampereen Nelosessa jatkuvat viikon päästä torstaina 8.6. Silloin FJK matkaa viime kaudelta tutun kilpakumppaninsa Sääksmäen Sovun vieraaksi. Kotikentällään FJK pelaa seuraavan kerran torstaina 15.6., kun Ikaalisten Urheilijat vierailee Forssassa.

 

FJK:n avauskokoonpano: Enckelman; Hashem (65´ K. Laajalehto), Murtolahti (80´ J. Laajalehto), Hankaniemi, Ryödi; T. Kuisma, Ketola (55´ Kujala); M. Kuisma, Rauhansalo, Eerikäinen; Dankov (78´ Suontausta).

Vaihtopelaajat: Rikkilä, K. Laajalehto, J. Laajalehto, Rättö, Suontausta, Kujala. 

Takaisin

Lisää kommentti