8.6.2017 Sopu – FJK 1-5 (1-2) – Edustusjoukkueelle vierasvoitto kiihkeässä pelissä

/ Samu Liski

FJK kaatoi tutun kilpakumppaninsa maalein 1-5.

Otteluraportti: Sopu – FJK 1-5 (1-2)

FJK:n edustusjoukkue haki torstai-iltana hienon vierasvoiton Sääksmäeltä. Viime kausilta tuttu kilpakumppani Sopu kaatui Rauhalan nurmella lukemin 1-5. Sääksmäen illassa nähtiin kiihkeä taistelupeli, jossa FJK oli kuitenkin lopulta selkeästi isäntiään vahvempi.

Ottelu alkoi vieraiden komennossa ja FJK pääsi luomaan muutamia hyviä hyökkäyksiä. Viimeiset ratkaisut jäivät kuitenkin vielä hieman vajaiksi. Sopu sen sijaan siirtyi 19. peliminuutilla johtoon, kun Jukka Virta puski pallon vapaapotkun jälkitilanteessa maalin edustalta verkon perukoille.

FJK ei kuitenkaan lamaantunut kotijoukkueen johtomaalista, vaan jatkoi painostustaan. Jere Rauhansalo pääsi karkaamaan puolustukselta kahdesti, mutta ensimmäinen yritys päättyi tolppalaukaukseen ja toisella kerralla Sovun pelaajat onnistuivat viime hetkillä purkamaan matalan syötön maalin edustalta.

Forssalaisten tasoitus syntyi lopulta 35. peliminuutilla nopean hyökkäyksen päätteeksi. Atte Ekholm vapautti hienolla läpisyötöllä Rauhansalon, joka sijoitti pallon varmasti maalivahdin ohi taka-alakulmaan.

FJK sai tasoitusmaalista lisää virtaa ja lisäsi höyryä. Joukkueen kapteeni Santeri Ketola pääsi tarjoilemaan matalan keskityksen päätyrajalta, mutta kukaan tilanteisiin rynnänneistä FJK-pelaajista ei onnistunut siirtämään palloa läheltä maaliin. Hetkeä myöhemmin Manu Kuisma laukoi suoraan Sopu-maalivahdin syliin ja Rauhansalo ei onnistunut ohittamaan veräjänvartijaa läpiajosta.

Vieraat siirtyivät johtoon vielä avausjakson viime hetkillä. Ketola antoi vasemmalta laidalta hyvän keskityksen ja Ivo Dankov puski pallon takatolpalta maalivahdin yli vastakkaiseen kulmaan. Osuma oli Dankoville 350:s maali FJK:n paidassa.

Avausjaksolla peli oli tiukkaa taistelua, vaikka vierailla oli kenttätapahtumista alusta lähtien hyvä ote. Toisella jaksolla FJK otti pelin yhä selvemmin komentoonsa ja Sopu alkoi väsyä. Kotijoukkueen hyökkäykset jäivät lopulta jälkimmäisellä puoliskolla vähiin.

FJK:n kolmas osuma syntyi 53. peliminuutilla, kun Rauhansalo puski Topi Kuisman antamasta kulmapotkusta pallon takakulmaan. Melko turvallisessa 1-3-johdossa FJK malttoi pelata rauhallisesti ja turvasi kurinalaisesti johtoaan. FJK piti palloa ja katkoi isäntien hyökkäykset varmasti.

Vieraat pääsivät vielä kaunistelemaan loppulukemia kahdesti. 70. minuutilla Ketola ohitti näyttävästi yhden vastustajan, eteni rangaistusalueelle asti ja sijoitti pallon lopulta varmasti etualakulmaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin oli Ekholmin vuoro saada nimensä maalintekijätilastoihin. Hyvän ottelun pelannut Kuisma Ryödi antoi oikean puolustajan paikalta hienon puolenvaihdon Ekholmille, joka pääsi kaventamaan rangaistusalueelle ja laukoi pallon tarkasti etukulmaan.

Illan eniten puhuttanut tilanne nähtiin lopulta aivan pelin loppuhetkillä. Hukatusta läpiajotilanteesta turhautunut Rauhansalo sai pelin toisen varoituksensa potkaistuaan palloa tarpeettomasti tilanteen jälkeen. Ihmetystä herätti kuitenkin Sovun maalivahdin reaktio, sillä hän hyökkäysi tilanteen jälkeen Rauhansalon kimppuun yllättäen takaapäin. Maalivahti löi Rauhansaloa molemmin käsin niskan tuntumaan ja sai tempustaan suoran punaisen kortin.

Ottelu päättyi lopulta lukemiin 1-5, joten FJK venytti voittoputkensa jo kuuteen otteluun ja säilytti sarjataulukon piikkipaikkansa.

Kypsä peliesitys

FJK:n päävalmentaja Miika Murtolahti oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen. Hänen mukaansa FJK osasi valmistautua taistelupeliin, mutta samalla vierasjoukkue oli pelitaidossa koko ajan askeleen vastustajaansa edellä.

 - Heidän johtomaalistaan huolimatta olimme alusta asti niskan päällä. Tiesimme miten Sopu pelaa ja mihin he perustavat pelinsä. Ensimmäisen puolituntisen aikana Sopu pääsi vähän haavoittamaan meitä pitkillä palloillaan, joiden kanssa saimme olla koko ajan hereillä, Murtolahti totesi.

 - Puolen tunnin jälkeen Sovulla alkoi kuitenkin jo jalka painaa ja teimme jo avausjakson lopussa pari maalia. Tilanteisiin nähden 1-2 oli ihan oikeutettu taukotulos.

FJK pääsi avausjaksolle maalin johdossa, mutta jälkimmäisellä puoliajalla tasoero alkoi näkyä yhä selvemmin myös tulostaululla. Murtolahden mukaan 1-5-voitto irtosi vahvalla rutiinisuorituksella.

 - Toisella jaksolla pelasimme muutamaa hölmöä menetystä ja syöttöä lukuun ottamatta taktisesti tosi fiksusti. Pelasimme varmasti omassa päässä, pidimme vastustajan poissa maalipaikoilta ja tarvittaessa purimme palloja pois. Tiimalasin hiekka valui koko ajan meidän laariimme, Murtolahti sanoi.

 - Teimme oikealla hetkellä 1-3-maalin ja jäädytimme sen jälkeen peliä. un vastustaja joutui avaamaan peliään enemmän, iskimme taas maalin. Sama kaava jatkui oikeastaan loppuun asti.

Murtolahden mukaan FJK osoitti Sääksmäellä myös vahvaa henkistä kanttiaan.

 - Tämä oli kokonaisuudessaan kypsä esitys. Emme hätääntyneet, vaikka vastustaja meni alussa johtoon. Se kertoo siitä, että olemme pelanneet pitkään tällä ryhmällä ja kokeneet sekä nähneet paljon yhdessä Tiedämme miten tämän kaltaisista peleistä klaarataan voitot. Se ei aina ole kaunista, vaan välillä pitää paiskia enemmän hommia, purra hammasta ja pelata järkevästi.

FJK:n pelit Tampereen Nelosessa jatkuvat ensi viikolla kotikentällä. Torstaina 15.6. FJK saa Lamminrannan urheilukentälle vieraakseen Ikaalisten Urheilijat.

 

FJK:n avauskokoonpano: Friskopf; Hashem (K. Laajalehto), Murtolahti, Hankaniemi, Ryödi; T. Kuisma; Ekholm, Rauhansalo, Ketola, M. Kuisma; Dankov (Kujala).

Vaihtopelaajat: Rikkilä, K. Laajalehto, J. Laajalehto, M. Kujala, S. Suontausta

Takaisin

Lisää kommentti