Ivo Dankov rikkoi 300 maalin rajan

/ Samu Liski

Forssalaiset jalkapallon ystävät saivat uuden kauden alla iloisia uutisia, kun pitkän ja komean uran FJK:ssa pelannut Ivo Dankov palasi parin vuoden tauon jälkeen tuttuun pelipaitaan. Dankov oli iskenyt vuonna 2003 alkaneella FJK-urallaan kaikkiaan 299 maalia, joten paluun myötä alkoi myös uuden rajapyykin jahtaaminen.

Kolmassadas maali syntyi lopulta viime lauantaina 14.3. harjoitusottelussa Härmä A:ta vastaan. Dankov pääsi tuulettamaan juhlaosumaansa ottelun 17. peliminuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Pallo ajautui maalin eteen, josta Dankov iski pelivälineen verkon perukoille. Kauan odotetun juhlamaalin synnyttyä Dankov paljasti pelipaitansa alta asiaan kuuluvan viestin: 300 maalia!

Saavutus on todella poikkeuksellinen, joten Dankovin lisäksi se on ylpeyden aihe koko seuralle ja forssalaisella jalkapallolle. 300 maalia samalle seuralle on suomalaisessa jalkapallossa todella harvinainen lukema, joka jää lähtemättömästi myös FJK:n seurahistoriaan.

Dankov osui lauantaina vielä toistamiseen, joten hänen kokonaismaalimääränsä FJK-paidassa on tällä hetkellä 301. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, tulee maalimäärä vielä kasvamaan tulevissa sarjapeleissä.

Ivo Dankov - 300 maalin mies

Takaisin

Lisää kommentti